Luis Suárezin MM-puremus: Hetki joka määritteli hänet

Luis Suárez oli jo puraisut kahta pelaajaa ennen kuin hän upotti hampaansa Giorgio Chiellinin olkapäähän vuoden 2014 MM-kisoissa. Hän tiesi seuraukset. Hän teki sen silti.

Siinä se Suárezin ongelma onkin — lahjakkuus ei koskaan ollut kysymys. Yksi sukupolvensa kliinisimmistä hyökkääjistä, pelaaja joka saattoi kääntää ottelun yhdellä kosketuksella. Mutta hänen uransa tullaan aina suodattamaan tuon 79. minuutin kautta Natalissa, Brasiliassa, kun hän törmäsi italialaiseen puolustajaan ja teki jotain, mikä uhmasi kaikkea rationaalista laskelmaa, johon ammattilaisjalkapalloilija kykenee.

Mitä se maksoi hänelle — ja mitä ei

FIFA määräsi yhdeksän A-maaottelun pelikiellon ja neljän kuukauden toimintakiellon kaikesta jalkapalloilmaisuun liittyvästä. 66 000 punnan sakot, jotka tuskin tuntuivat miljooniin nousevaa palkkaa vasten. Hän jäi paitsi loppukisasta, mukaan lukien Uruguayn 16 parhaan kierroksella tapahtuneesta pudotuksesta Kolumbialle. Hän jäi paitsi La Ligan avausviikosta, vaikka hänen siirtonsa Barcelonaan meni silti läpi — koska totta kai se meni. Hänen valituksensa hylättiin.

Silti Uruguay voitti tuon ottelun 1-0. Kulmapotkulla, hetkiä sen jälkeen kun tuomari jostain syystä jätti puremisen näkemättä, vaikka Chiellini veti paitansa alas paljastaakseen hampaanjäljet olkapäässään. Italia sijoittui lohkossaan kolmanneksi ja lähti kotiin. Suárezin Uruguay eteni jatkoon. Siinä on synkkää ironiaa — teko, joka päätti hänen turnauksensa, auttoi myös ratkaisemaan sen.

Chiellini-tapaus oli kolmas kerta Suárezin uralla, kun hän puri vastustajaa. Hänet pelikiellotettiin seitsemäksi otteluksi Ajaxissa puremisesta, ja sitten kymmenen ottelun ajaksi Liverpoolissa Chelsean Branislav Ivanovićin puremisesta vuonna 2013. Kymmenen ottelua. Ja silti kaava jatkui.

Perintö jonka hän todella jätti

Kaksi vuotta maajoukkueuransa päättämisestä Suárez etsii yhä ongelmia. Viime kesänä Inter Miamissa pelatessaan hän käynnisti massatappelun Leagues Cupin finaalissa ja hänet syytettiin vastustajan valmentajaan sylkemisestä. Tässä vaiheessa se ei ole enää harkintavirhe. Se on luonteenpiirre.

Mikään tuosta ei pyyhi pois sitä, mitä hän oli parhaimmillaan — hyökkääjä, jonka puolustaminen tuntui aidosti toivottomalta, Liverpoolissa, Barcelonassa, Uruguayn kuuluisassa taivaansinisessä. Mutta kokonaiskuva on mitä on: eliittitason jalkapalloilija, sarjasyyllistynyt rikkomuksiin ja mies joka puri jotakuta MM-kisoissa samalla kun tuomari katsoi toisaalle.

Tuomari jätti sen näkemättä. Historia ei.